Hämeenlinnan seutu siirtyy kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen
01.03.2016
Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Hämeenlinnan seudun jätteenkuljetusjärjestelmäasian 18.2.2016. KHO kumosi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen ja piti Hämeenlinnan yhteisen jätelautakunnan alkuperäisen päätöksen siirtyä kunnan järjestämään kuljetukseen voimassa: KHO:n mukaan lautakunnan päätöksenteon perusteena olleet selvitykset ja jätelain mukainen tarkastelu olivat riittävät ja asian valmistelu sekä päätöksenteko täyttivät hallintolain ja jätelain vaatimukset.
Hämeenlinnan yhteisen lautakunnan päätöksen perusteluissa pidettiin erityisen huolestuttavana vaihtoehtoisen kiinteistön haltijan järjestämän kuljetusjärjestelmän hintojen epätasa-arvoisuutta ja kuntalaisia syrjivää kohtelua palvelun saannin ja kilpailuttamismahdollisuuksien puuttumisen takia.
Kiinteistön haltijan järjestämässä kuljetusjärjestelmässä asiakkaalla ei ole myöskään mahdollisuutta tehdä viranomaiselle osoitettua maksumuistutusta tai kohtuullistamishakemusta. Kolmantena erityisen huolestuttavana asiana jätelain edellytysten täyttymisen suhteen pidettiin sitä, että kiinteistön haltijan järjestämässä kuljetusjärjestelmässä kunnan vastuulle kuuluva jätettä on ohjautunut kunnan osoittamien vastaanottopaikkojen ohi tuntemattomiin osoitteisiin.
Hämeenlinnan seudun kuljetuspäätös on nyt lainvoimainen.
KHO:n Hämeenlinnan seudun ratkaisu
Ks myös tiedote 1.3.2016:
KHO vahvisti ratkaisuillaan kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen
|