På svenska     In English     Sanasto     Yhteystiedot     Palaute  
  Etusivu     Yhdistys     Jätehuolto     Energiahyödyntäminen     Lainsäädäntö     Tutkimus     Tapahtumat     Jäsensivut  
Rumpu-uunit
 
Rumpu-uuneja käytetään yleisesti vaarallisten jätteiden polttoon, sillä ne sopivat niin kiinteiden, nestemäisten, pastamaisten kuin kaasumaistenkin materiaalien polttamiseen. Poltettavan jätteen viipymäaika voi rumpu-uunissa olla tarvittaessa pitkä ja uunin lämpötila voidaan suunnitella hyvin korkeaksi.
 
Rumpu-uuni on tyypillisesti 10 – 15 m pitkä loivasti vinoon asennettu rumpu, joka yläpäähän poltettava jäte syötetään. Palamisilma syötetään myös rummun yläpäähän. Syöttölaitteisto voi poltettavan jätteen laadun mukaan olla murskaava sulkusyötin, syöttöruuvi tai suppilo. Laitteistoon voi kuulua myös nesteiden tai kaasujen syöttöön tarkoitetut suuttimet sekä pneumaattinen syöttösuutin jauhemaisia jätteitä varten. Kaasut ja nesteet syötetään kuitenkin usein jälkipalotilaan. Rumpu-uuni pyörii hitaasti, poltettavan jätteen laadusta riippuen esimerkiksi 5 – 40 kierrosta tunnissa. Pyörimisen ja rummun vinon asennon ansiosta jäte siirtyy rummussa eteenpäin ja sekoittuu samalla tehokkaasti. Rummun vaippaa jäähdytetään joko ilmalla tai vedellä. Vesijäähdytteisessä rummussa voidaan polttaa jätteitä, joiden lämpöarvo on korkea ja se voidaan myös suunnitella tuhkaa sulattavaksi.
 

Rumpu-uunin periaate.1
 
Rumpu-uuniin liittyy normaalisti erillinen jälkipalotila, jossa uunissa muodostuneet kaasut poltetaan loppuun. Jätteenpolttolaitoksissa vaadittavat puhtaan polttoaineen tukipolttimet on yleensä asennettu jälkipalotilaan ja riittävän korkea loppulämpötila varmistetaan tarvittaessa niillä.
 
Karkea tuhka poistetaan jälkipalotilan pohjalta joko kiinteänä tai sulana. Savukaasut johdetaan jälkipalotilasta esijäähdytyskammion kautta lämmöntalteenottokattilaan ja sieltä edelleen puhdistusprosessiin.
 
 
1. Jätteenpolton BREF 2006